Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Täysi-ikäisyys

 Niin se vain on "aikuisuus" lähestyy päivä päivältä. Tällä hetkellä se tuntuu todella pelottavalta jos totta puhutaan. Reilu kaksi kuukautta niin täytän 18v. Lapsena tuntui hirveen kaukaiselta ajatella sitä sitten, kun on tämän ikäinen. Päällimmäisenä muistan ajatuksista vain sen, että olin täysin varma ettei minulla ole enää kavereita ainakaan näitä kavereita silloin, mutta kyllähän ne vieläkin tuossa on vaikkei aina siltä tunnukkaan.  Vuosi sitten ajattelin et täytyisi olla täydellinen ihminen ennen näitä synttäreitä. Elämänsä parhaassa kunnossa fyysisesti/henkisesti. Mut asiat ei mennykkään niin miten sitä ajatteli. Tämä syksy on ollut tosi kiireinen ja raskas ja ennen näitä synttäreitä tuntuu, että aika loppuu kesken asioiden hoitamiseen autokoulusta lähtien. Myös synttäreistä oli silloin tietynlainen visio, mut varmasti niistäkin on tulossa kivat partyt vaikkei kaikki meniskään niin kuten haluaa.  Nyt voidaan alkaa valmistelemaan jo joulua ja sitten ne synttäritkin kuik

Ajatuksiani

Niinkuin joku joskus sanoi muita ei pysty rakastamaan ennen kuin rakastaa itseään. Sama taitaa olla kaverisuhteissa. Yrittää joko liikaa tai ei tarpeeksi ja sitten ne epäonnistuvat.  Mä en pysty sanomaan, että rakastaisin itseäni. Osaan sanoa joitain asioita, missä oon hyvä mutta se johtuu siitä että oon juntannut sen listan mun päähän ja ne pysyvät aina vain samoina. En pysty sanomaan kenellekään olevani ylpeä jostain asiasta minussa tai minun tekemisissäni.    Epäonnistumiset kasvattavat ihmistä, mutta miksi silti on niin vaikeaa myöntää ettei ole täydellinen vaikkei edes tarvitse olla. Musta tuntuu, että aina jos teen jonkun virheen mun täytyy selitellä sitä hirveesti muille, mutta eihän se niin ole se on vain inhimillistä. Olen myös huomannut olevani todella huomionhakuinen, joka rajoittaa elämääni tosi paljon. Tulen helposti kateelliseksi, mutta olen päässyt siitä jo vähän yli, mutta olen silti sille altis se täytyy tiedostaa niin pystyy löytämään syyn sille. Kun yleensä se ei lii

Rehellisesti

Sain tänään illalla totaalisen hermoromahduksen äitini edessä jääkaapista. Kun hän sanoi sanan uupumus, palaset loksahtelivat paikoilleen ja kaikki se kuorma olkapäiltäni putosi. Edeltävään varsinkin kolmeen kuukauteen minulla ei ollut ollut aikaa tehdä mitään perusasioita: nukkua, syödä ja pestä hampaita. Minulla oli hirveä kiire koko ajan ja todella paljon hommia. Aivan liikaa. Vaikka näistä kuukausista kaksi olinkin ollut pääasiassa kotona minulla ei ollut aikaa itselleni. Huolehdin ensimmäisenä koulusta, jonka jälkeen muiden hyvinvoinnista. Pidin itselleni mukamas luksushetkiä huijatakseni itseäni todellisuudelta. Miten onnistuin pitämään huolta muista jos oma hyvinvointini oli jäänyt näin vähille? Tiedostan, että olen kasvanut viime vuodesta valtavasti henkisellä puolella, mutta se ei tarkoita kehityksen olevan koko ajan vain pelkkää ylämäkeä. Välillä täytyy käydä pohjalla noustaakseen huipulle ja minä nousen sinne korkeimmalle huipulle. Ongelman tunnustaminen on ensimmäinen askel

Kesä 2020

Summer bucket list 2020 Hyppää benjihyppy Laihduta 10kg Ole viikko ilman somea Syö 24h vihreetä ruokaa  Ei nyt sentään vaikka viime vuonna mun lista näyttikin aika paljon tuolta, mutta tänä vuonna mun listassa on vain yksi kohta.  Ole onnellinen <3! Se sisältää totta kai paljon muitakin asioita viitaten tähän yhteen lauseeseen. Esim.  Tee asioita, mitkä tekevät sut onnelliseksi sekä älä suunnittele kaikkia päiviä kesälle valmiiksi vaan ole spontaanimpi. Olen nyt toukokuun aikana alkanut löytämään  asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi.  Kavereiden kaa hengailua aamukuuteen. Valokuvien ottamista auringonlaskussa. Kirjan lukemista riippumatossa. Torilla pikaruuan syömistä. Edellisen kuukauden aikana olen tullut näistä kaikista asioista TODELLA onnelliseksi.  Tärkeintä, että tekee asioita mistä nauttii, jotta elämä voisi tuntua mielekkäältä.  Se on paljon tärkeämpää kuin se:  Onko sinulla tuhat instagramseuraajaa, painatko 10kg vähemmän tai että asutko luksuslukaalissa.  Muistakaa ka

Elämä on ihanaa

Tämä ns. lukuvuosi on ollut aika puhdistava kokemus mulle. Oon oppinut arvostaan eri asioita, kun oon opiskellut monessa eri paikassa etsiessäni omaa polkua ja löytänyt myös itseäni. Oon kasvanut ja nyt mulla on paljon helpompaa olla itelläkin. Katsoessani mun yläkouluaikaa näin jälkeenpäin niin olihan se aika surkeeta. Tai ei siinä oli mulla hauskaakin, mutta oli tiettyjä asioita mitä vaan inhosin siellä ja päivittäisellä tasolla ne kävivät raskaaksi. Olin vähän kuin pakkopaidassa. Elämä oli samanlaista joka päivä tai ainakin tuntuu nyt siltä. Nyt voin elää vaan ja tehä mitä haluan. En tiedä miksi. Mutta sen mä tiedän että tää on ihanaa. ♡

Juhlat -novelli

Heräsin ja eiliset juhlat havahtuivat tajuntaani pikkuhiljaa. Olit tullut vähän myöhässä ja olin ehtinyt olla jo ihan hädässä. Olin ennen lähtöä vaihtanut vaatteeni viiteen kertaan, laittautunut sekä käynyt suihkussa ja joutunut laittautumaan uudestaan. Sillä hetkellä, kun astuit sisälle taloon sydämeltäni putosi iso ja painava kivi. Katsoit minuun ja sen jälkeen maahan. Ehdin nähdä millisekunnin ajan sisälläsi vallitsevan epätietoisuuden. Näytit todella komealta mutta samalla hetkellä muistin, kuka täällä juhlissa myös on. Sinun rakkaasi, kultasi virallisesti kutsuttakoon häntä tyttöystäväksesi. Häikäisemättömän kaunis kaunotar vaaleiden pitkien hiusten siivittämänä. Luonnonkauniit kasvot, joissa hento sipaus meikkivoidetta. Ymmärrän kyllä, että rakastat häntä. Itsekin rakastaisin jos olisin hetero. Ylläsi sinulla oli musta huppari sekä suorat housut. Täydellisesti tyylikäs juhlalookki. Heti kun tulit olimme aloittamassa pullonpyöritystä. Sait heti ensimmäiseksi tehtäväksesi suudell

Mitä ostaa läheiselle ystävänpäivälahjaksi?

 Ystävänpäivä on ensi perjantaina ja sen kunniaksi ajattelin antaa tänään vinkkejä siihen, mitä te voitte ostaa     sukulaisille, ystäville tai kumppaneille lahjoiksi. Ensiksi annan yleisiä ohjeita ja sitten suoria lahjavinkkejä.   Älä anna mitään suoraan kaupasta ostettua. Vaan jos esim. haluat antaa  suklaapatukoita tai suklaakarkkeja voit kiinnittää ne pahville sydämen  muotoon. Näin saat pienemmästä   lahjasta  pienellä vaivalla hienomman sekä isomman lahjan.    Jos et tiedä, mitä läheisesi voisi haluta, voit yrittää saada henkilön kertomaan sen sinulle suoraan. Toimimalla   niin, että k errot läheiselle ostaneesi jo hänelle täydellisen lahjan ja käske häntä arvaamaan, mikä se on    Näin saat selville, mitä lahjan saaja voisi haluta.  Kun olet “kohteen” seurassa, kuuntele häntä tarkasti ja kirjoita ylös kaikki asiat, mitkä toistuvat henkilön puheissa. Asioita, mistä ihminen puhuu siihen sävyyn , että sen haluaisi/tarvitsisi.     Tässä vielä lahjavinkkejä erilaisille henk

5 ilmastotekoa, jotka meistä jokainen voi tehdä jo tänään!

Moikka kaikille ja hyvvää perjantaita! Tänään olisi tarkoituksena puhua aiheesta ympäristöystävälliset valinnat. Näillä vinkeillä ei painosteta ketään eikä syyllistetä, mutta nämä ovat helppoja asioita, mitä juuri sinäkin voit tehdä maapallomme hyväksi:) 1. Kierrätys: myy vanhoja vaatteita ja tavaroitasi kirpputorilla tai järjestä kavereidesi kanssa vanhojen tavaroiden vaihtokeskus joku viikonloppu. Jokainen tuo omia vanhoja tavaroitaan ja sitten vaihdatte niitä päittäin niin, että jokainen pääsee eroon omista turhista tavaroistaan, mutta saa myös vastineeksi jotain mahdollisesti tarvitsemaansa. Pullojen ja roskien kierrätys on myös tärkeää. Mieti nyt saat rahaa siitä, että viet pullot ja tölkit kauppaan. Jos haluat lisätienestejä voit kysellä Facebookista ja tuttavilta varsinkin Ruotsin tölkkejä, kun sinne päin on menoja. Roskien kierrätys on helppoa ja yksinkertaista. Ymmärrän jos asuu paikassa, missä ei ole kierrätysastioita lähellä se on työläämpää, mutta yleensä kauppojen

Esittely

Mä perustin blogin! Vähän jännää..  Tarkoituksena olisi, että kirjoittaisin tänne joka perjantai. Tämän blogin myötä minun tavoitteenani olisi oppia ilmaisemaan itseäni kirjallisesti. Haluaisin myös saada laitettua tänne valokuvia ja tuoda positiivisuutta ihmisten arkeen. Voitte kommentoida tämän postauksen alle mistä haluaisitte minun kirjoittavan.  Seuraavaksi voisin esitellä hieman itseäni ystäväkirja tyylisten kysymysten avulla.  Nimi: Emma Ikä: 17v Ketä ihailet: Ihailen ihmisiä, jotka tekevät, mitä haluavat intohimolla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Millaisille asioille naurat: Nauran itselleni, kavereiden jutuille ja meemeille, mitä somessa tulee vastaan. Bravuurisi keittiössä: Kanasalaatti. Maa, johon haluaisit matkustaa: Yhdysvallat. Mottosi: Pohdi ensin, mitä haluat ja vasta sitten suunnittele, miten hoidat sen. Hyvää viikonloppua kaikille!  🎔: Emma